tiistai 27. tammikuuta 2015

Vessan remontti vol. 2

Ja taas on meidän perheessä tällä mammalla remontti into päällä. Samoja vanhoja kamalia kaakeleita tässä talossa riittää ja nyt käsittelyyn pääsi alakerran ns. lasten vessa.

Betoluxia pintaan ja vessa on kuin uusi. Tuoksu ja ulkonäkö parani huomattavasti ja kuinka kätevästi se kävikään. Hintaa ei koko hommalle tullut kuin maalin ja pensselin/telan hinta, eli noin 70€. Mä tykkään ja marakatit tykkää myös,


Lähtötilanne oli siis tämä:



Ja tällainen siitä sit tuli:

lauantai 17. tammikuuta 2015

Tip tap tammikuu

Oi ihana Tammikuu... kiirettä on pitänyt Marakattilassa ja kirjoittelu on jäänyt todella vähille. Nyt kumminkin sattui sellainen sauma että koneella ehtii muutakin kuin vain pakollisia hommia.

Lupasin kertoa meidän joululahjoista hieman. Minä siis joulun alla kipaisin kauppaan ja ostin isoimman marakatin kanssa suuren kasan leluja. Lelut kuljetimme keski-suomen keskussairaalan lastenosastolle, jossa ne otettiin ilomielin vastaan. Sovittiin henkilökunnan kanssa että lelut jaetaan siellä joulun yli oleville lapsille sekä osa jää ns. reippauspalkinnoiksi jos lapselle tehdään vaikka joku isompi operaatio. Itse askartelin sitten kortit läheisilleni jouluksi, missä kerroin minne joululahjarahat on laitettu tänä vuonna. Oli kuulkaa hyvää mieltä tuottava lahja, suosittelen kokeilemaan joku vuosi.



Tammikuu on alkanu tohinalla. Lasten kanssa ollaan luisteltu, hiihdetty ja touhuttu muutenkin ulkona paljon. Ihana kun on lunta, leikit sujuu ja kaikilla on parempi mieli. Tämä äiti kumminkin haaveilee jo keväästä ja ostinkin tänään tulppaaneja muistuttamaan itseäni että sieltä se kevät tulee, hiljalleen!

Mukavaa viikonloppua, me löhöillään tää päivä.