maanantai 20. lokakuuta 2014

Synttäreitä ja onnenhippusia

Viikonloppuna vieteltiin keskimmäisen marakatin 3v synttäreitä. Juhlimaan oli kutsuttu sekä sukulaisia että ystäviä ja iloa ja onnea riitti kahdelle päivälle. 

Tarjoamiset olivat sankarin toiveita, Lasten suuhun sopivaksi mietittyjä. Hyvää ja helposti toteutettavaa, niin kuin lasten juhlissa kuuluukin olla. 



Koristeluissa päädyin silkkipaperi pompomeihin ja washiteippi/kartonki viiriin. Tekemisen helppous ja nopeus tässäkin ajatuksena. Kun pieniä on talossa paljon ja päivät menee hulinalla, on meillä usein juhlien kanssa ajatuksena saada aikaan kaunista jälkeä helposti ja vaivatta. Ohje noihin pompomeihin löytyi netistä ja viiri ideoitiin tekovaiheessa luovasti soveltaen. 


Sankari sai ensimmäisen lahjansa jo aamulla. Paketin avaaminen oli jännää ja sieltä paljastuva lahja sai leveän hymyn huulille. 

Ja turtleshan sieltä paljastui. Juuri se mitä oli toivottukin ja viikonlopun aikana niitä tulikin jo melkoinen kasa. Taisi olla sana levinnyt mistä sankari tykkää :)



Juhlissa ongittiin ja joka kerta kala nappasi. Askartelimme myös karkkirannekoruja. Pienetkin pääsi hommaan mukaan kun pujoteltiin karkkeja kuminauhan sijasta ohueen rautalankaan. Näin homma oli helpompaa ja sujui jokaiselta. Korut sai viedä kotiin viemisinä.




Kun talo hiljeni sunnuntai-iltana ja lapsetkin olivat jo nukkumassa, oli aikuisten aika nostaa jalat pöydälle, huokaista helpostuksesta ja olla onnellisia taas yhdestä vuodesta pikkumarakattien kanssa. Jokainen päivä on kyllä täynnä pieniä onnenhippusia näiden vekkuleiden kanssa 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti